Hän on Tilly. Hän istuu auringonkukkamekossaan, käsivarret paljaina. Istuu siinä, vaikka syksyinen viima jo nurkan takana huhuaa. Varpaat koskettavat lattiaa vain juuri ja juuri. Kasvoilla on aavistus arkailevaa pilveä ja ujoa sateen kastamaa kukkaa. Sormet ovat avautuvia terälehtiä. Silmien pohjissa väikkyvät silti auringon maahan asti ulottuvat säteet. Kun tyttö sulkee silmänsä; on kuin lehti putoaisi. Olalla kävisi äkillinen suru.
Tervetuloa Tillyn niitylle.
Ihastuttava blogi kuvituksineen, tarinoineen, värisävyineen... :)
VastaaPoistaIhana kuulla :) Kiitos!
PoistaKylläpä on taas kerran värit paikoillaan tytön mekossa ja kokonaisuus. Upea.
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla :)
Poista