sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tallitonttu


Hankien keskellä seisovan tuvan ikkunoihin on pakkanen maalannut talven ruusuja. Piipusta nousee savu tähtiselle taivaalle. Tyttö luo katseensa ylös, tunnistaa Otavan. Vanha mies tulee avaamaan oven. "Äiti lähetti", sanoo tyttö ujosti ja ojentaa miehen suureen kouraan joulukukan. Miehen silmissä tuikkivat kaikki menneet joulut. "Kun minä olin poikanen", se aloittaa ja tyttö astuu peremmälle. Tupa on lämmin. Ja mies kertoo ikivanhasta tontusta, joka asuu tallin ylisillä. Tontulla on pitkä parta ja suippolakki. Enempää ei mieskään ole tontusta koskaan nähnyt. Sitten mies nousee ja nostaa liedellä olevan kattilan kannen pois, kauhoo lautaselle ison annoksen puuroa ja laittaa puurokeon keskelle reilun voinokareen. Tytön ihmettelevän katseen alla mies selittää, että tonttua on tapana muistaa jouluna. Niin he kulkevat peräkkäin lumeen luotua polkua pitkin pihan perälle talliin, vanha mies ja tyttö. Mies kipuaa jyrkät portaat ylös ja jättää lautasen sinne. Tontusta ei näy suippolakin kärkeäkään. Tytöllä on juhlallinen olo. Hän ajattelee miten tonttu ilahtuu. Mies kertoo lautasen usein ilmestyneen kuistin portaille seuraavana aamuna, tyhjänä. Tyttö kiiruhtaa kotiin, mutta lupaa tulla tarkistamaan asian seuraavana päivänä. Miehen silmissä on tähtien valo, kun hän hyvästelee tytön.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Jonkun toisen unessa


Hangen valkoinen on kuin enkelin siiven pyyhkäisyn jäljiltä. Puvustaanko lumelle lie pudonnut nuo kimmeltävät tähdet, jotka talvipäivän hetkellinen valo arkaillen paljastaa? Niiden lomaan on kettu tikannut oman tähtikarttansa. Orava pudottanut eväidensä tähteet. Korkeat puut nuokkuvat päät raskaina. Kuin kulkisi unessa, jonkun toisen unessa. Äiti maan unessa, ajattelee tyttö. On hiljaista. Vain naavapartapuut napsuvat. Puro laulaa jääkannen alla sonettiaan.