maanantai 19. marraskuuta 2012
Ilma on usvamärkiä poskisuudelmia
Laiturilla, kuin itse elämän keinuvilla, kelluvilla perustuksilla seisoo tyttö. Seisoo selkä vastatuuleen. Kaukana takana on harharetkiä laiturin reunamille. Lähelle vedessä tempovia aaltoja, jotka kohoavat vedestä kuin merenneidot, houkuttelevat elämässään eksynyttä iäisyyden tummiin vesiin. Lupaavat helpotusta. Tulevista harharetkistä ei kukaan tiedä. Ne ovat salattuja teitä, voivat alkaa siitä kun aiemmin tuntematon ihmissielu kysyy tienhaarassa opastusta lähimpään apteekkiin. Tai samaiseen tienhaaraan voi päättyä toisen väsyneen taivaltajan retki, yhtyä tytön reitille; puhjeta ystävyyden hellästä kosketuksesta uuteen kukkaan.
Mutta nyt. Tällaisena hetkenä, kun ilma on odotusta ja usvamärkiä poskisuudelmia. Lankkuja, jotka narahtelevat painon alla. Tällaisena hetkenä tytön katse on sitkeää, lyhyestäkin kesästä iloitsevaa vaivaiskoivua tunturin kupeessa. Hän on oppinut kulkemaan keskellä seittilankaa, jolla unelmat ja todellinen vierailevat toisissaan. Kannattelevat. Sen verran, sen verran keinahtelee laituri, että muistuttaa elämän hauraudesta. Ettei ole sen erityisempi kuin kukaan toinen, mutta kuitenkin ihmeellinen. Ja inhimillinen. Että voi tulla niin suuri aalto, niin musta, että putoaa sen voimasta. Tai että voi olla tulematta. Että elämä on juuri tässä hetkessä todellinen.
Sijainti:
Vantaa, Suomi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jälleen kerran voi lukija lukea niin kuin olisi mukana tuolla laiturilla ja näkisi ja kokosi saman. "Usvamärkiä poskisuudelmia" on todeella hyvä kuvaus säästä.
VastaaPoistaSuuret kiitokset kommentistasi, blogin pitäjälle tärkeistä sanoista. Se merkitsee minulle paljon, jos lukija voi noin eläytyä.
PoistaTulee mieleen nuoruus odottelin junaa Oulaisten asemalla, siellä kylmissään ja usein yksin.
VastaaPoistaKuulutus juna saapuu Rovaniemeltä ja lähtee raiteelta kaksi Helsinkkin.
Hyvää matkaa! Ihana kuva nuistoineen.
Kiitos kommentista, muiston jakamisesta. Tuttuja kuulutuksia nuo. Haikeita.
Poista