Että jokin kukkisi, kukittaisi

Puut ovat lähettäneet lehtensä matkaan. Metsä on syksylläkin erilaisia, erikokoisia maailmoja täysi. Ne risteävät toisissaan jokaisena hetkenä. Tyttö katselee, kun syyssateiden äänellä pinkova puro tarjoaa koskenlaskupaikan keltaisella lehdellä melovalle kovakuoriasperheelle. Hymy kiipeää suupieliin. Hän ajattelee olevansa onnekas. Onnekas pieni ihminen. Metsän vieras. Eikä aikaa ole, kun hän istuu siinä ja katselee; toivoo, että jokin metsästä juurtuisi mukaan sielun mättäille. Kukkisi myös niinä harmaina päivinä, kun metsä kaukana ja paljas. Kukkisi. Kukittaisi.