tiistai 22. lokakuuta 2013

Notkahtavat korret


Syksyisin ilma on siivilleen nousseita lehtiä ja märän sammaleen maan povesta kumpuavaa tuoksua. Kuolevan maiseman viimeisiä henkäyksiä. Kolea taivas on valkoisen ja harmaan sävyjä, pilvet painautuneet toisiinsa kiinni. Palelevat. Nekin. Tyttö on unohtanut sormikkaat kotiin. Ajatellut, ettei vielä tarvitsisi niitä. Ajatellut loppukesän laahaavan vielä metsässä. Lämmittävän. Mutta ei. Ei tarvita, kuin yksi pakkasyö. Yksi pakkasyö ja kuivuneet korret notkahtavat polvilleen auringon viimeisen lämmittävän säteen alla.

2 kommenttia:

Kaunis kiitos vierailustasi niitylläni. Istuta tänne myös oma kukkasi.