maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuin tuuli istuisi vaiti oksistoissa


Kun läheinen, läheinen jota on sydänalassaan kantanut ja muistoissa kuljettanut, nukkuu pois; on kuin aikaa ei äkisti olisi. Kuin aurinko olisi laskenut ainoan luomensa kiinni. Kuin tuuli istuisi vaiti oksistoissa. Ja kuin linnut, kuin linnut eivät tietäisi millainen laulu hetkeen sopisi ja olisivat siksi nekin hiljaa. Ja kuin itse näkisi maailman, sen värikkäimmätkin pinnat suruharson läpi, harmaana. Harmaana.

Tyttö on saattamassa lähtijää viimeiselle matkalleen. Virta kuohuu ja kohisee. Sen pärskeet sekoittuvat kyyneleiden suolaiseen veteen, joka värjää posket punaiseen ruskaan. Vene on kevyt. Ja matkaajansa vieläkin keveämpi, valkosulkainen kyyhky uusine siipineen. Vailla tuskaa, vailla murhetta. Kivutonna. Vain kevyt tuuppaus veneen perään ja matkansa alkaa kohti kirkkaana siintävää taivaanrantaa. Suru kietoo tytön sisäänsä, puristaa jäseniä, pakottaa. Pakottaa.

4 kommenttia:

  1. Koskettavaa tekstiä.
    ...ja tuo ilmaisu:`kuin tuuli istuisi vaiti oksistoissa` - Miten Onnistuneen kuvaavaa tunneilmaisua.

    Niia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi Niia <3

      Poista
  2. Siltä se tuntuu tosiaan kuin aika pysähtyy kun läheinen otetaan pois. Elämän arvot muuttuu ja sitä ajatelee mikä on tärkeää ja sen huomaa. Usein huomaa miten suru koskettaa musiikin kautta ja kyyneleet saa silloin voittaa. Kiitos kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin se on, suru ottaa ja tarvitsee aikansa ja oman tilansa.

      Poista

Kaunis kiitos vierailustasi niitylläni. Istuta tänne myös oma kukkasi.